Kolmen K:n ensiapu
KKK-hoito eli kylmähoito, kohoasento, kompressio on paras hoitomuoto akuuttiin venähdykseen, revähdykseen ja nyrjähdykseen. Kylmähoidolla tarkoitetaan kylmähaudetta, pikakylmäpussia, lunta tai mitä tahansa kylmää. Kohoasennolla tarkoitetaan vamma-alueen esim. nilkan, kohottamista sydämen tason yläpuolella. Kompressio eli puristus saadaan aikaan esimerkiksi joustositeellä, teippauksella tai sidontakelmulla. Siteen tulee olla napakka, mutta se ei saa olla liian tiukka, ettei verenkierto vaikeudu. Tarkkaile, että veri kiertää eikä hoidettava raaja mene valkoiseksi ja kylmäksi. Jos näin käy, puristus on liian voimakas ja sidettä tulee löysentää.
Suositeltavaa on jatkaa kylmähoitoa 2-3 kertaa vuorokaudessa 20-30 min ajan. Myös vaikeammissa vammoissa, kuten nilkan tai ranteen murtumassa, KKK-hoito on hyvä ensiapu ennen jatkohoitoon pääsyä. Kaikki kolme hoitomuotoa omalta osaltaan vähentävät turvotusta ja ehkäisevät sisäistä verenvuotoa sekä kudosnesteen kertymistä vamma-alueelle.
Kylmäterapia akuuteille vammoille
Revähdys-, nyrjähdys- ja ruhjevammoissa vamma-alueelle kertyy kudosnestettä ja verta hiussuonten katketessa. Jos vamman sattumisen jälkeen iholle saadaan kylmää alle minuutissa, paranemisaika voidaan jopa puolittaa. Kylmäkäsittely supistaa kudoksia ja vähentää verenvuotoa sekä kudoksiin tihkuvan kudosnesteen määrää. Näin vältetään turvotuksen ja lisävaurioiden muodostumista. Kylmähoito auttaa myös nivelten läheisyydessä olevien limapussien, nivelkapselien, jännetulehduksien ja lihaskipujen hoidoissa.
Mitä Cool-X tuotteita tulisi käyttää kylmähoitoon
Akuutissa revähdys-, nyrjähdys ja ruhje vammassa Jääspray on nopea apu alentamaan lyhytaikaisesti kudosten lämpötilaa. Jatkohoitoon tulee käyttää Pikakylmäpussia tai monikäyttöistä kylmähaudetta. Pikakylmäpussi tai kylmähaude ovat aina parhaita apuja akuuttiin vammaan, jos ne ovat saatavilla. Cool-X sidontakelmu on oivallinen apu nopean kompressiositeen aikaansaamiseksi.
Suihkutettava Cool-X Kylmägeeli sekä perinteinen tuubimuotoinen Kylmägeeli ovat lihashuoltoon tarkoitettuja hoitoja. Niitä käytetään lihasjännitysten laukaisemiseen ja revähdyksien sekä nyrjähdyksien jälkihoitoon. Kylmägeelit alentavat kudoksen lämpötilaa 5-6ºC. Tuotteita ei ole tarkoitettu akuuttien vammojen kylmäterapiaan. Cool-X Kylmäside on myös erinomainen hoitomuoto revähdyksien ja nyrjähdyksien jälkihoitoon, sillä se viilentää kudosta 10-12ºC.